perjantai 22. heinäkuuta 2016

Kesätyöläiset Julia ja Päivi

Julia Laari 20, kesätyöntekijä
Päivi Pesu 30, työharjoittelija

Olemme kumpikin syntyjään Lappeenrantalaisia ja opiskelemme Haaga-Heliassa, koulumme tosin sijaitsevat eri paikkakunnilla. Julian opinahjo on kauniissa Porvoossa. Hän opiskelee matkailualan linjalla ja suuntautuu matkailupalveluiden tuottamiseen ja kehittämiseen. Valmistujaisia Julia pääsee viettämään kesällä 2018. Päivin koulu sijaitsee pääkaupunkiseudulla Haagassa, jossa hän on monimuoto-opiskelijana matkailun liikkeenjohdon koulutusohjelmassa. Päivin suuntautumisopinnot koostuvat Venäjään liittyvistä opinnoista. Valmistujaisjuhlat on tiedossa joulukuussa 2017.

”Opiskelukaupunkini Porvoon matkailuun ja yrityksiin olin jo päässyt tutustumaan opintojeni kautta, mutta kotikaupunkini Lappeenrannan matkailutoiminta oli jäänyt harmikseni etäisemmäksi. Saimaa Travelin parissa Lappeenrannan matkailupotentiaaliin on päässyt tutustumaan tarkemmin ja yritys on antanut mainion tilaisuuden työskennellä omalla alalla. Olemme myös Päivin kanssa päässeet suunnittelemaan monia mielenkiintoisia projekteja, joista tämän blogin sisällön tuottaminen on yksi. ” - Julia

”Kiinnostuin opintojen viimeisen harjoittelujakson suorittamisesta Saimaa Travelilla, kun olin viime kesänä harjoittelussa Lappeenrannan matkailuneuvonnassa. On ollut mukava oppia lisää Lappeenrannan ja sen lähiseutujen matkailutarjonnasta. Lisäksi uutta oppia harjoittelun aikana on tullut Venäjän risteilyistä, jotka lähtevät suoraan kotikulmilta. Matkailualan monipuoliset työtehtävät ovat tuntuneet juuri siltä omalta jutulta, jonka parissa haluaa viettää monia vuosia tulevaisuudessa.” - Päivi

Olemme päässeet kesän aikana pohtimaan Saimaa Travelille uusia ideoita markkinointiin liittyen, sekä ideoimaan mahdollisesti matkailijoille tulevaisuudessa tarjottavia palveluita. Olemme kierrelleet eri kohteissa ja tutustuneet matkailijan silmin niin kotikaupunkiimme Lappeenrantaan, kuin naapurikaupunki Imatraan. Lisäksi olemme käyneet tutustumassa Viipuriin, sillä kyseinen kaupunki ei ollut meille entuudestaan kovinkaan tuttu. Julia oli kaupungissa ensimmäistä kertaa ja Päivi oli käynyt Viipurissa viimeksi polvenkorkuisena tenavana. Kaikista näistä tutustumiskiertelyistämme ja monista muista vinkeistä pääsette lukemaan tulevissa blogikirjoituksissa.



- Julia ja Päivi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti