torstai 30. maaliskuuta 2017

Terijoki - Pohjolan Riviera


Lappeenrannan kaupunginteatteri vie sinut entisajan lomatunnelmaan Helena Anttosen käsikirjoittaman ja ohjaaman Terijoella-näytelmän myötä. Tämän draaman ensi-iltaa vietettiin 25.3.2017. Ohjelmiston mukaan viimeinen esitys on nähtävissä 19.5.2017. Pääsin Lappeenrannan matkailuoppaiden mukana katsomaan näytelmän ensimmäisiä kenraaliharjoituksia. Oli kiehtovaa nähdä esitys, joka jo tuossa vaiheessa oli hyvin toimiva.

Näytelmässä eletään vuoden 1933 Terijokelaista kesää. Siinä tutustutaan leskirouva Alman emännöimän pensionaatin arkeen, sekä nähdään Terijoelle saapuneiden lomalaisten elämää. Erityisen positiivinen yllätys oli, että näytelmässä on mukana luontevalla karjalan murteella haastamista! Se toi varsin kotoisan olon, sillä tuota murretta voi kuulla puhuttavan myös Lappeenrannan kaduilla vielä tänäkin päivänä.

Terijoki oli ennen sotia suomalainen kaupunki Karjalassa. Se oli Suomen kaakkoisin pitäjä. 30-luvulla aluetta kutsuttiin lempinimellä Pohjolan Riviera, sillä se oli todella eksoottinen paikkakunta sen ajan Suomessa. Terijoki sijaitsi Viipurin läänin kaakkoiskulmassa Neuvostoliiton rajan tuntumassa Suomenlahden rannalla. Sen asukkaat saivat elantonsa pääasiassa turismista, maanviljelyksestä ja pienteollisuudesta. Vakituisia asukkaita kaupungissa oli 30-luvun loppupuolella noin 8000. Kesäasukkaiden myötä asukaslukumäärä saattoi jopa kymmenkertaistua. Alue oli erittäin suosittu lomanviettopaikka kesäisin, sillä 25 kilometrin pituinen hiekkaranta lämpimän ilmastonsa kera antoi hyvän mahdollisuuden auringonpalvontaan ja vesileikkeihin. Hienot pitsihuvilat ja rehevä luonto tekivät alueelle omaleimaisen ilmeen. Terijoen sanotaankin olleen Suomen tunnetuin kesänviettopaikka, joka oli erityisesti taiteilijoiden ja muiden julkisuudenhenkilöiden suosiossa.

Tänä päivänä Terijoki on suosittu kesänviettopaikka varsinkin venäläisten keskuudessa, sillä kyseinen alue kuuluu nykyisin Venäjälle. Pietarista on matkaa Terijoelle vain noin 50 kilometriä, joten suurkaupungin sykkeessä asuvat matkustavat mielellään rentoutumaan idyllisen rantamaiseman äärelle. Kaupunki on saanut venäläiseksi nimekseen Zelenogorsk. 

Saimaa Travelin avulla voit suunnitella mukavan irtioton arjesta ja lähteä katsomaan miltä historiaa huokuva Terijoen alue näyttää nykyisin. Mikäli viisumivapaasti matkustaminen houkuttelee, kannattaa tutustua 25.-27.8.2017 tehtävään Terijoki-matkaamme. Matkan aikana pääset tutustumaan Terijoen alueen lisäksi 1700-luvun merilinnoituskaupunki Kronstadtiin. Lisätietoja ja verkkokaupasta varaamisen mahdollisuus löytyy nettisivuiltamme. Voit myös ottaa yhteyttä toimistoomme sähköpostilla: saimaatravel@saimaatravel.fi tai puhelimitse: 05-541 0100, ja olet askeleen lähempänä matkaan lähtöä!

-Päivi